Eka viikko oli tylsä ja yksinäinen. Sitten aloin saamaan kavereita uudelta, hieman hullulta luokaltani. Eikä vain hieman, vaan todella hullulta. Elämä kävi vielä jännittävämmäksi, kun ihastuin uudestaan ensirakkauteeni, Eemiliin(nimi muutettu). Joka päivä hän tuntui olevan se, joka tuijotti. Tuijotti jopa paremmin kuin minä. Sitten se tuli juttelemaan joka päivä bussipysäkillä jne jne jne. Ja tässä sitä nyt ollaan. Se tykkää musta, mä tykkään siitä, se tietää että mä tykkään siitä, ja mä tiedän, että se tykkää musta. Eilen tuli toista kertaa kännykkään viesti ''moi''. Mua rupes ahistaa, se ei oo oikeen konkari tyttöjen kanssa... Tosi sulonen se kyllä on, jaaraamisen jälkeen se lähetti ''Öitä ;)'' Mitäköhän se silmän iskukin tarkoitti... En tiedä. Se tietää musta aika paljon, mutta mä en tunne sitä kyllä melkeen ollenkaan. En yksityis elämästä. Mutta muita asioita tiedän, kiitos kaverini, joka oli sen kanssa samalla luokalla. Mua ahdistaa toen teolla. Samistakin on tullut koin etäinen. Pari kertaa kesällä otin yhteyttä, mutta se ei kertaakaan muhun. Välit on viilenneet, täytyy myöntää, ja se on mun vika, mun typerän angstaamisen vika, mä olin ihan pelle seiskalla, ja sen takii se ei enää pidä mua niin hyvänä kaverina. Kun joskus menen vierailulle vanhaan kouluun, paikkaan ne välit. Toivottavasti. Sitten se saa nähdä, että mussa vielä henki pihisee, ja mä oon muuttunu. Mä en enää oo se sama angst, joka olin seiskalla, nolo ärsyttävä angst. Minkäköhän takia se oli mulle niin hyvä ennen ? No, aion tehdä varmaksi, että on hyvä vieläkin, ja että mä olen hyvä sille, enkä enää valita, enkä ole outo, se varmaan luulee, että oon joku marsilainen. Eipä enää sen jälkeen, kun käyn korjaamassa välit. Eipä enää sen jälkeen. Hyvää syksyä kaikille !